Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.05.2012 - 18:26

Norri hyväksyttiin Sawon Tassut ry:n agilityn alkeiskurssille, ja ehdimme jopa yksiin treeneihin, ennen kuin juoksut alkoivat 5.5. oikeasti (Norrillahan oli heti poropaimennuksen jälkeisellä viikolla tuttuun tapaan pari vuotopäivää - split heat -trendi jatkuu...). Toisissa agittreeneissä tuuraamassa oli Násti :D. Ensimmäisissä reeneissä harjoiteltiin putkea, keppejä (kujakepit) ja aitoja. Aitojen kanssa otettiin rimat maassa eteenmenoja namialustalle, lähetyksiä, kutsuja ja mukanamenoja. Toisissa reeneissä (joissa siis Norrin tilalla Násti) otettiin putkea, kujakeppejä, keinun aloitusta (juoksutusta ylös liikkumattomalle keinulle namialustalle) ja kahta aitaa peräkkäin.

Viime sunnuntaina reenattiin Hertan kanssa TOKOa. Norri ja Rasa ottivat alkuun paikkamakua piilossa. Hertta kävi välillä kurkkimassa, mutta hyvin tytöt teki :) Välillä kentällä oli häiriötäkin, mm. pyöräilevä pikkupoika :o Hyvä Pörri! Jatkoin heti Norrin kanssa tehden Martille vähän häiriöhajuja ;) Ruutua otimme ilman kosketusalustaa piiitkältä matkalta. Vähän mutkittelevaa oli meno, eikä ihan ruutuun osunut. Otettiin lähireenejä, joissa haettiin paikkaa ja sitten pitkältä matkalta alustan kanssa. :)  Sitten otettiin avoimen liikkeitä.

  • Seuraamisessa aktivoitiin seuraamiskäskyä ja otettiin lähtöjä runsaasti. Paransi paljon :)
  • Maahanmeno ok. Hertta neuvoi, että kannattaa jo nyt mennä koiran taa koiran oikealta puolelta, koska EVL:ssä se kumminkin tehdään niin ;). Enpä ole hoksinut.

Luoksetulossa otettiin ensin suora, koska onnistuin joku aika sitten takapalkkaviritykselläni saamaan Pörrin aivan ymmälle koko liikkeestä... (Tämä on se liike, jonka onnistun aina pilaamaan... :() Mutta Norri teki hyvin! Norrilla on luontaisesti hyvä pysähdys. Kokeilin vain yhden kerran sanoa sille stop ja se pysähtyi kuin seinään. Ja sitten tuli vauhdilla luo. Ihme-Pörri ;) Hertan toimiessa takapalkkaajana Pörri veti hyvin :) Kiva saada tästä onnistunut suoritus.

  • Liikkeestä seisomisessa yritin tietty heti mennä koiran oikealta puolelta ja rapistelin samalla makupalapussia. Liikkui tietenkin. Uusi yritys meni ok.
  • Nouto oli kelvollinen, vähän hidas. Hetsaaminen toimi ok, Pörri ei halua vaan tiputtaa kapulaa, kun vapauttaa sen paluusta.. ;)
  • Kaket - ei taas ottanut eka asentoa.
  • Hyppy - kantsis palkata enempi kauashypystä...

Itseäni alkoi vähän pelottaa Norrin lievä väsyminen jo ruudun jälkeen. Hertta kuitenkin kannusti jatkamaan ja hyvinhän se meni ja jaksoi :) Ehkä pidän tuota vähän turhaakin pumpulissa...

Násti tokoili heti Rasan jälken. Sekin aloitti ruudulla, jossa aloitettiin piiitkältä matkalta kosketusalustan kanssa - > hyvin meni! :) Sillekin otettiin lähiruutua ilman alustaa... Enemmän pihalla on kuin Norri. Vaatii harjoitusta!

  • Seuraamisessa otettiin myös Nástilla liikkeellelähtöjä naksun kanssa - hyvin! Tuntui, että Nástilla oli kivaa :)
  • Istuminen: Hidas, mutta varma. Välillä jatkossa namiavusteisesti. AINA jättöjä harjoitellessa eka ja vika liike istuminen, välissä kuitenkin muut, niitä ei saa unohtaa.
  • Luoksari: Pys hidas, otettiin Hertta-takapalkalla ->hidastui mun luo tulemisessa (Hertan luo meni nopsaan ;) mitä tää kertoo musta? ;) (ehkä Hertalla oli paremmat namit ;)). Loppuun hetsattu -> saatiin innostumaan
  • Hyppynouto maahankaivetulla esteellä hetsaus+vapautus paluuhypyllä ok.
  • Metalli ok (ravi).
  • Tunnari - eka yritys rivi: ok, hitaasti toi. Otettiin uusiks kellotauluna, oma lähimpänä- hämääntyi ja nosteli ja vaihteli kapuloita niin monta kertaa, ettei mekään enää pysytty laskuissa. Jäi seisomaan ja jäätymään oma suussa, me luultiin, että oli väärä :(
  • Kaket: ok. Istu-seiso etujalat paikallaan otettiin vähän matkaakin. Maahan-seiso takajalat paikallaan läheltä. 

Nástikin oli Nástiksi ihan innoissaan tokoilusta ja mulla oli ihan huippukivaa :) Kiitos Hertalle reeniseurasta ja hyvistä vinkeistä!

Tiistaina käytiin päiväreissu Kolilla katsomassa Norrin sisaruspuolia ja kiipeämässä Mäkrälle. Nähtiin myös pikkiriikkinen kyy. Paluumatkalla pysähdyi kotikentälle ottamaan Napsterin kanssa yhden tunnarin. Kehuin heti, kun nosti oman (ja nostikin sen varmasti rivistä heti :)). Ja lähdettiin sitten kotiin. Hyvä korjaus.

Tänään käytiin kovassa kuumuudessa (+22 C, ei kyllä meikän ilma!) tekemässä kevään ekat jäljet ja vähän tokoa. Nástille tein ehkä 300 m jäljen hakkuualueelle. Laitoin namipurkkeja, joiden päälle keppejä. Ajoi hyvin. Selvästi tiesi heti, mitä oltiin tekemässä. Norrille tein ehkä 100 m pitkän namitetun jäljen (nami ehkä joka 3. askeleelle vähän satunnaistetusti). Positiivinen yllätys. Nenä pysyi hyvin maassa :)

Násti teki tunnarin - ok. Ja kaukojen maa-seiso-hinkkausta ok, muttei vielä kärsi lisätä matkaa. Seiso-istu takapalkalla matkalla ok. Ruutu ok lyhyeltä matkalta ensin alustalla, sitten ilman, lopuksi toisesta suunnasta.

Norri söi nameja tunnarikapuloitten välistä - vähän turhaa virtaa :P Pitäis ehkä olla huonommat namit? Kaukojen asentohinkkausta ok. Ruutu kuten Nástilla, ok.

 

16.04.2012 - 13:50

S, L ja V saapuivat tosiaan kiirastorstaina takaisin Savoon. Perjantai meni ulkoillessa ja syödessä, Käväistiin toki Kauppilanmäessä hoitamassa Onni-kissaa, joka oli jälleen tapellut... Nástikin oli senverran virkeässä kunnossa, että kävi pöläyttämässä pupua... Varsinainen ohjelmanumero olikin sitten lauantaina, kun junnukoirat osallistuivat KPSH:n haukkumajalla MH-luonnekuvaukseen. Kuvaajina toimivat Jorma Kerkkä ja Kai Tarkka. Norrin kuvaus ja vimeot:

1a KONTAKTI Tervehtiminen: Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b KONTAKTI Yhteistyö: Lähtee mukaan halukkaasti, Kiinnostunut TO:sta
1c KONTAKTI Käsittely: Hyväksyy käsittelyn

2a LEIKKI 1 Leikkihalu: Leikkii-aktiivisuus lisääntyy/vähenee
2b LEIKKI 1 Tarttuminen: EI tartu. nuskii esinettä
2c LEIKKI 1 Puruote ja taisteluhalu: Ei tartu esineeseen



 

Oma kommentti: Yllätyin vähän, miten helposti Norri lähti vieraan mukaan ja olin siitä kovin ylpeä :) Käsittely sietääkin hyväksyä :) Leikkimättömyydestä en kovin yllättynyt ollut, lelu oli hmm... vähän järeä Norrin makuun ;)


3a TAKAA-AJO 1. kerta: Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista
3b TARTTUMINEN 1. kerta: Ei tartu, nuuskii saalista

 


3a TAKAA-AJO 2. kerta: Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
3b TARTTUMINEN 2. kerta: Ei tartu, nuuskii saalista 

Oma kommentti: Yllättävän reippaasti Pörri-Orvokki lähti vieheen perään molemmilla kerroilla, tarttumattomuus ei yllättänyt. Toisella kerralla musta vähän vaikutti, että Norri oli suorittamassa tehtävää. Odotti kovasti vieheellä, että kutsun sen ja nautti juoksemisen ilosta ;) 


4 AKTIVITEETTITASO: Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata

 

Oma kommentti: Olisin odottanut enemmän toimintoja. Rauhoittui oikein kivasti!

5a ETÄLEIKKI Kiinnostus: Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja
5b ETÄLEIKKI Uhka/aggressio: Ei osoita uhkauseleitä
5c ETÄLEIKKI Uteliaisuus: Ei saavu avustajan luo
5d ETÄLEIKKI Leikkihalu: Ei osoita kiinnostusta
5e ETÄLEIKKI Yhteistyö: Ei osoita kiinnostusta

 

Oma kommentti: Tässä oli kyllä kumma reaktio. Tuollainen vaisu lähtö. Olisin odottanut, että ei lähde ollenkaan (tai sitten vaihtoehtoisesti vauhdilla, mikä oli mielestäni epätodennäköistä). Lopussa alkoi hirvittää, mikä ei ollut mikään ihme ;)

6a YLLÄTYS Pelko: Kyykistyy ja pysähtyy
6b YLLÄTYS Puolustus/aggressio: Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
6c YLLÄTYS Uteliaisuus: Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
6d YLLÄTYS Jäljellejäävä pelko: Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla
6e YLLÄTYS Jäljellejäävä kiinnostus: Ei osoita kiinnostusta haalariin

 

Oma kommentti: Olin varautunut kyllä voimakkaampaankin reaktioon, mutta tämä hyvä.

7a ÄÄNIHERKKYYS Pelko: Pakenee enintään 5 metriä
7b ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus: Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja seisoo sen vieressä
7c ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä pelko: Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella ohituskerralla
7d ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä kiinnostus: Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan 

Oma kommentti: Tässäkin olisin odottanut suurempaa jäljelle jäävää väistöliikettä. Hyvä näin. Yllättävän kovasti tukeutuu minuun.

8a AAVEET Puolustus/aggressio: Ei osoita uhkauseleitä
8b AAVEET Tarkkaavaisuus: Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista
8c AAVEET Pelko: On enimmäkseen ohjaajan sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
8d AAVEET Uteliaisuus: Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa
8e AAVEET Kontaktinotto aaveeseen: Ottaa itse kontaktia avustajaan

 

Oma kommentti: No tässä Norri oli kyllä ihan jäätynyt. Vihelteli vaan, että jos en katso niitä, niin ne varmaan häviää... Olin odottanut kunnon pöhinöitä ja haukkumista. Ehkä toimintakyky sitten loppui? Reippaasti kumminkin lopulta tuli katsomaan aaveita.

9a LEIKKI2 Leikkihalu: Ei leiki - osoittaa kiinnostusta
9b LEIKKI2 Tarttuminen: Ei tartu, nuuskii esinettä

 

Oma kommentti: Ehkä hieman yllätti, että jaksoi kumminkin vielä kiinnostua leikistä. Olisi voinut olla hyytyneenä paikoillaankin.

10 AMPUMINEN Keskeyttää leikin/passiivisuuden, lukkiutuu yleisöä, laukauksia tms. kohden, ei palaa leikkiin/passiivisuuteen 

Oma kommentti:Tämä oli hyvä!! En kyllä mitenkään odottanut, että jaksaisi leikkiä ampumisen jälkeen. Aika sama reaktio kuin Pöljällä ;) Kokonaisuutena olin tosi ylpeä Norrista. Se suoriutui odotuksiini nähden erittäin reippaasti koko testistä! 

LOPPUPALAUTE:

 

*********************************************************************************

 

Kuvauksen jälkeen suuntasimme vielä Kuopijjoon reenaamaan hieman TOKOa Hertan, Martin ja Rasan kanssa. Kivaa oli :)

Rasa menee ruutuun... Edellisen päivän kolme agilitystarttia eivät paljon tassuissa paina...

Noutaja noutaa.

Toisena oli Louloun vuoro. Louhikin tykkäsi päästä hommiin :)

Ja leikkiä uuella patukalla!

Ruutukin muistui Poukin mieleen!

Onpas sinne ruutuun tänään tunkua, tuumaa Louhi!

Louhin jälkeen sinne pääsi kiitämään Norri

Norri nohevana kosketusalustalla, Hertta avustaa palkan kanssa

Pörri vähän seurailikin. Eikä tietenkään näyttänyt niitä banaaniasentoja, kun olisin halunnut niihin apuja.

Pörri pätee

ja sai maistaa karvapatukkaa :)

Norrin jälkeen kehään saapuivat hurjat isot uroot, Vauhti ja Martti

Martti leekaa

Martti seuraa

Vapi seuraa hienosti. Oli MH:n kauhut unohtuneet pojaltakin!

Vapi leekaa uudella lelulla

Vapi koittaa taklata Suvin!

Vauhti-ruutu

Ruudun tungos jatkuu...

Nástikin lähetettiin sinne...

Hyvin muistui kosketusalusta. Násti suorittaa Tehtävää.

...ja nakki lentää :)

Tunnarikin meni hienosti. Ei nostellut lainkaan vääriä, söi nakit niiden välistä ja toi oikean lopulta (kyllä ensin toki nosti, tiputti, söi lisää nakkeja ja sitten vasta toi sen mulle). Naps jaksoi ihan kivasti tehdä hommia. Toki sillä ei mitään hirveän raskasta teetetty, ruutua läheltä, tunnaria, kaukojen asentoja ja askelsiirtymiä.

 

 Rankan päivän päätteeksi päästiin vielä Poroveen jiälle puhtaalle lumelle riekkumaan. Että oli lämmintä, kun aurinko porotti. Yöllä silti reilust 15 C pakkasta... Ah, mitkä kelit!

Junnupainia

Koko Tenhoava kööri eli Vauhti, Násti, Norri ja Louhi.

Norri irvistää vielä pääsiäisterveiset kaikille tutuille :)

08.04.2012 - 12:54

Niin se Tenhoava poppoo taas lähti reissun päälle. Käväistiin viikonloppureissu Pellossa ja Ylitorniolla, edellisessä tokoilemassa ja näytelmöimässä, jälkimmäisessä yöpymässä.  Ilmat olivat hienot, ja hieno oli piäkallopaikka Rohkihyä-hallikin! Talkoovoimin ja lahjoitusten avulla rakennettu halli oli kyllä hieno paikka kevätpäiville. Lauantaina aloitti joukostamme pikku-Norri korkkaamalla TOKO-uransa alokasluokassa. Etukäteen vähän pohdiskeltiin, että III-tulokseen ollaan tyytyväisiä, onhan Norrilla ollut viime reeneissä aika tavalla omia käsityksiä liikkeistä (mm. luoksetulon jätössä ja liikkeestä seisahtumisessa lähtenyt hiippailemaan perääni...).

Luoksepäästävyys 10

 

 Paikkamakuu 8 (loppupersasentoon kaksari). Norri rivissä kauimmaisena, sitten Suopunkitytön Pienarin Tulityttö ja Cumma (Tuhkavuorten Sudenlaulu)

 Norri ei jummarra? Mikä "sivu"?

 Molemmat seuraamiset 8,5. Remmin kanssa mun käet ei liiku ja molemmissa Norri on banaani.

 

 Liikkeestä maahan 10 

Kauniisti Norri jäi nököttämään luoksetulon jätössä, vaikka pois päin kävellessäni pelkäsin koko ajan, että se hiippailee perässä...

Jei :) Se laukkasi. En (ehkä) kuitenkaan ole pilannut Norrin luoksetuloa täysin. 9,5. Puoli pistettä taisi lähteä vinosta persasennosta (banaani).

Liikkeestä seis ison käsimerkin kera. 7. Varmistelua, mutta todnäk kannatti...

Estehyppy 9. Tämä on Norrin lempiliike, joten kiva, että se on viimeisenä, vähän niinku palkaksi :) En kuollaksenikaan muista, mistä piste meni...

Kokonaisvaikutus 10!! Yht 175,5 pts, I-palkinto, sijoitus 3/9.

Voi Pörri-Orvokki, minkä teit :) Ihana hauva!

########################################################

Sunnuntaina olikin sitten kaikkien vuoro mennä kehään. Jokainen karvatassu osallistui tällä kertaa erikoisnäyttelyyn, Norri ja Loulou jopa samaan luokkaan, minkä vuoksi niitten yksilöarvosteluista ei ole kuvia. Louhi pääsi AVO ERI:llään kilpailuluokkaan, johon Norrin EH ei piisannut, joten saatoin napsaista Poukista muutaman kuvan. Meillä oli myös pieni toive saada Taikarummun kasvattajaryhmä kasaan, mutta koska Talvitie oli kovin tarkka koosta, sai 55 cm korkeaksi mitattu Vauhti vain H:n, ja kasvattajaryhmähaave kariutui, vaikka muut kolme saivatkin ERIn ja SAn.

Talvitie mittaamassa mummin kultaa. Marja oli vähän sitä mieltä, ettei Vauhti voi olla niin korkea, mutta hoksasi sitten sen, että minähän se iso olen, mikä häntä hämäsi. Luuli vielä ilmeisesti, että hämäys oli tarkoituksella... ;)

Kommee se on silti!

Veljmies oli VAL ERI3 PU4 SA. Ihana Cáhpe <3. Ja aina niin iloinen :)

Lopa-Lou oli AVO ERI2 SA. Ja käytös tyypillistä... Ja tuomarin mielestä Louhi oli kookas!

Naps jaksoi juosta kehässä vaikeuksitta VAL ERI3 SA:n. PN-kehästä Naps ja Loulou heivattiin varhain pihalle, mikä ei meitä haitannut (ainakaan Louhia) ;)

#######################################################

 Iisalmeen palattiin sunnuntaina. Maanantain pidin vielä vapaata toipumisen merkeissä ja ennätimme ennen Klaken porukan lähtöä vielä pistäytyä jäällä. Násti on tosiaan ollut koko alkuvuoden aika vaisu, tosin mielestämme onneksi hieman virkistymään päin. Lenkkeillessä se kyllä vielä väsyy normaalia herkemmin. Siitä on tutkittu vaikka mitä verinäytteitä ja röntgenkuvia. Selkäkin on jumissa, mutta se saatiin kuntoon lääkekuurilla ja fysioterapialla. Rintaontelosta löytyi suurentunut imusolmuke tai muu juttu välikarsinasta. Sydänultrassa sydämen supistuvuus oli  heikentynyt. Emme aloittaneet vielä sydänlääkitystä, tsekataan kontrolli parin kk päästä. Sitten selvinnee, onko kyse ohimenevästä vai etenevästä viasta... Kirjoittelen niistä sitten, kun jotain selviää. 

Louhin peitsinäyte. Louhi on päässyt junnujen leikkeihin paremmin mukaan, kun Násti on ottanut rauhallisemmin, eikä ole suuna päänä koko ajan.

Norri sai patukan :) Hanki oli alkuviikosta niin hyvä, että kantoi kunnolla ihmistäkin. Ihanaa!

R-kaksikko Násti ja Vauhti vetää patukkaa. Louhi säestää. Násti taisi hajottaa patukan kädensijan...

Löytyy siitä mammasta vielä vähän virtaa...

Suvi, Louhi ja Vauhti sitten lähtivät etelään maanantaina vain palatakseen toisella autolla takaisin torstaina. Pääsiäisen teemana oli junnujen MH-luonnekuvaus. Siitä aiheesta lisää myöhemmin, kunhan ilmaisen vimeoni viikottainen latauskapasiteetti nollautuu ;)

 

 

02.04.2012 - 16:35

 

Maaliskuu on ollut melkoista reissaamista niin työn kuin vapaa-ajankin puitteissa. Koiraharrastuksen puitteissa ollaan käyty alkukuusta perinteisellä poropaimennusreissulla (Nástille kuudes, mulle, Suville ja Louhille viides, Vauhdille kolmas, Norrille toinen ja Tompalle eka reissu) tällä kertaa Sodankylän Vuotsossa. Perinteistä poiketen lomailuosio suoritettiin poropaimennusta edeltävällä viikolla Porttipahdan tekojärven rannalla olavalla mökillä.

Norrin virallinen 2-vuotiskuva.

 

Pinokkio-Ruusunnuppunen

Muut haluaa osallistua Nástin poseeraukseen

koko kööri

 Touhuttiin siellä jäällä vähän muutakin...

 

 Kävimme Tankavaaralla lumikenkäilemässä. Ensimmäiset 2 km oli poljettua reittiä. Loput 4 km olikin sitten umpista...

 

Mökillä touhuiltiin kaikennäköistä...

Revontuliakin nähtiin, muttei sattunut kuvaan. Kaunispään huipulla kävimme juuri illan hämärtyessä. Näimme pienen tokan porojakin, joiden perään Norrikin oli lähdössä :)

 

 Muut saatiin onneksi kytkettyä ajallaan :o

Perjantaina oltiin aidalla vähän niinku hommissa. Norri tapasi myös siskonsa Pepin, joka paimensi mallikkaasti KP:n arvoisesti :) Peppi oli aika tavalla Norria jämäkämpi ja kehittyneemmän oloinen muutenkin. Norri-raukka on kahden äkäisen akan alla jäänyt ihan vauveliksi ;).

 

 Lauantaina Louhi pääsi tositoimiin eikä tuottanut pettymystä. Kyllä ne porot heti huomasivat, että aitaan tuli koira. Tämänvuotinen pistesaalis riitti toiseen sijaan. Voittajakoira oli suomenlapinkoira Mierka, jonka suoritus jäi valitettavasti näkemättä :(. Oli kuulema ollut mahtavaa katseltavaa.

Kävi niin hassusti, että herkkis-Norri vähän säikähti perjantaina poroja ja minä flunssaisen huonovointisena pelkäsin jännittämiselläni aiheuttavan Pörrille lisästressiä ja olevani kykenemätön tsemppaamiseen. Siispä päädyimme vaihtamaan ohjaajaa. Ja hyvin Suvi saikin Norria tsempattua. Tämä kuva on liekaporolta, jossa Pörri-Orvokki katsoi viisaammaksi piiloutua tuomareiden taakse.

 Varsinainen koe ei alkanut juuri sen paremmin...

 Mutta luonnistuihan se jotenkuten kumminkin! Suuri kiitos kuuluu kyllä reippaalle tsemppaajalle, Suville, joka juoksi aidassa varmaan yhtä paljon kuin Norri jollei enemmänkin. Ja sai tietenkin reissun jälkeen flunssan...

 Wauhdikasta menoa <3.

 

Tässä vielä todistusaineistoa videon muodossa: 

 Video ikävä kyllä särisee jonkin verran. Päivityskin tulee näin myöhään videon vuoksi. Minä tietokonenero olen yrittänyt monella tapaa ensin saada .mod -päätteisen tiedoston muutettua muuhun muotoon (onnistui lopulta ihan vaihtamalla tiedostonimeä) ja sitten klipattua turhat pois. Windowsin movie maker ei vieläkään tunnistanut videota, vaikka se on muutettu toiseen muotoon. Klippaus on tehty free video clipperillä, jonka jälkeen värinä ilmaantui...

Norrin testi ei siis mennyt läpi. Yritämme parin vuoden kuluttua uudemman kerran :) Arvostelulomakkeen tiedot olen kirjannut Norrin harrastustulos-sivulle.

Sokerina pohjalle kuva koko mökkiseurueesta. Kuura ja Piiku kera isännän ja emännän saapuivat seuraksemme torstai-iltana.

Hieman myöhemmin seuraa päivitys Pellon erikoisnäyttelystä, joka olikin aivan toinen reissu...

04.02.2012 - 21:12

Viime viikonloppuna meillä oli taas juhlaa, kun S, L ja V olivat kylässä :) Lenkkeiltiin jäällä ja tehtiin ruokaa ja juotiin muutama lonkero. Naps leväytti anaalit vierassänkyyn, kun vetelin sitä hännästä (samaan tapaan kuin fyssari tekee :o) ja Norri nukkui Suvin päällä. Että oli varmaan mukava nukkua ;) Kostoksi tästä Suvi vei mun muistikortin, jossa oli superlaadukkaita kuvia sunnuntain näyttelystä, johon menivät Vapi ja Norri kahdestaan -  Boheemit jäi kotiin lämmittelemään ;) Vapi sai hienosti AVO ERI1-tuloksen, kyllä niitä sertejä vielä alkaa tippuilla. Norski puolestaan...

Paula Heikkinen-Lehkonen sanoi näin:

Korkeajalkainen, kauttaaltaan kovin kevyt nuori narttu. Lyhyt runko. Kevyt luusto. Kevyt yleisvaikutelma korostuu vielä kun voimakas karvanlähtö on vienyt turkin. Hyvät pään mittasuhteet. Kuono voisi olla voimakkaampi. Tummanruskeat, mutta pyöreät silmät. Korvat hieman leveälle sijoittuneet. Hyvä selkälinja mutta häntä nousee pystyyn liikkuessa ja kaartuu selän päälle. Vatsaviiva kuroutuu liian voimakkaasti. Liikkuessa reipas. Ujostelee hieman käsittelyä. NUO T. 

Norri tosiaan herätti hilpeyttä Pystykorvien Jalostuspäivänäyttelyssä fleecehaalarissaan ja -takissaan. Alasti riisuttiin sitten bikinikierroksen ajaksi. Tuomarin kettuturkki vähän jännitti. Liekö kummin ketunpoikas-puheilla vaikutusta siihen, että Norski luuli päätyvänsä tuomarin takin jatkoksi. Yritin sitä kyllä lohdutella, ettei tuolla turkinmäärällä ole asiaa puuhkaksi... Liikkeessä Norri koikkelehti eka kertaa näyttelyssä miten sattui, en saanut sitä pysymään ravilla sitten millään... Harjoituksen puutetta... Lisäksi kylmäinen Norri oli supernälkäinen, eikä malttanut seistä, jos mulla oli lihapullaa kädessä. Seliseli. Mutta sellaiset näyttelykoirat. Nyt jännätään postiin menneen poropaimennusilmon kohtaloa (ja juoksuja... :P) Kuvia seuraa varmaan joskus, jos kuvaajan saa huijattua antamaan niitä tänne...

Násti

Taikarummun Boheeminoita
lapinporokoira
narttu
19.8.2006
musta merkein

Násti 5,5 vuotta

Norri

Pilvipolun Malja Aamulle
lapinporokoira
narttu
17.3.2010
musta merkein  


  Norri 1,5 v

Piki

Piki

sekarotuinen narttu

1996-11.6.2011

Piki n. 6 v

linkit