Heippa kaikki uskolliset plokin seurailijat. Meilläpä on ollu täällä Iisalmessa niin kiirus, ettei olla ehditty tänne kirjoitella... Torstaina viikko sitten matkustettiin ylitäydellä autolla N etupenkillä =) Perjantaina alkoivatkin tositoimet, hurja työpäivä heti alkuun, joka jatkuikin sitten maanantaiaamuun päivystäessä ja maanantaina vielä työskennellessä. Nasti oli kiltisti uudella asunnolla koko päivystyksen, onneksi ehdin sitä sentään tarpeillaan käyttää kiireen lomassa. Tuli luvattua sille kunnon lenkki, joten maanantaina puolikuolleena raahauduimme läheiselle Paloisvuoren ulkoilualueelle. Pari kertaa piti meikäläisen parkkeerata kannon nokkaan, kun alkoivat reidet väsymyksestä ja nestehukasta puutua... Nasti sai kuitenkin tarpeekseen juosta, sillä kahden tunnin ulkoilun lopulla sekin kävellä lönkötti perässäni. Kuuma ilma teki tehtävänsä tietysti sekin. Tiistaina käytiin Runnilla ihmettelemässä ja eilen heppojen kanssa laitumella. Minä ratsastin, Nasti vahti ladon luona. Tultuani alas selästä kävi Napsteri Nuuhkimassa heppaherroja, mutta Elekko-setä vähän jahtaili sitä =) Onneksi kukaan heppaherroista ei ole potkivaa sorttia.

Suurin ilon aihe Nastille on ollut yhden hoitsun porkkis Mosku. Harmi vaan, että jalostuksellisesti pariskunta taitaa olla vähän huono yhdistelmä, sillä Mosku-herra miellyttää kovastikin meikäläisen silmää. Moskun ja whippet Pessin kanssa tyttö pääsee päivittäin riehumaan =). Tallinomistajan 12-vuotias labradorinnoutaja Joonas jaksaa myös vielä painia Napsterin kanssa...

Hauskaa kesää kaikille sisaruksille ja muille! Kuun lopussa tullaan käymään tsadissa, että ainakin Louhi-sisko pääsee höyhennyksiin =)